“Perjantaina 11/1∙2019
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 12.30 aloittaessani. Heräiltyäni aamupäivällä korvatulppa korvassani jäin ajattelemaan kaikkea siinä ajatustenvirrassa, joka nousi mieleeni. Mieleeni tuli myös musiikki-ilta viereisessä kirkossa, menisinkö sinne. Kirkossakäyntini olivat harvenneet dramaattisesti sen jälkeen, mitä Pirkko Jalovaaralle tapahtui. Jäädessäni ajattelemaan sitä sain yhtäkkiä sanat: 'Kuolinisku kirkolle.' Hätkähdin noita sanoja niin, että kaikki unet karisivat silmistäni. Katsoin viereistä kelloa, se oli 11.17 silloin. Siinäpä minulla oli mietittävää, mutta juuri niin oli tapahtumassa. Pirkko oli liikuttanut valtaisia ihmismassoja kirkkoon; kirkot olivat olleet täynnä – ja nyt se oli loppu, finito. Kaikki, jotka olivat yrittäneetkin tuoda väkeä kirkkoon, oli ajettu alas; vieläpä kirkon itsensä toimesta, joka kumisi nyt tyhjyyttään. Kristuksen seurakunta oli kaikkialla niin ahtaalla. Surullinen tilanne, jota jäin miettimään, kunnes sain vielä sanat, ohjeen kaiken keskellä: 'Pysy minussa.' Samat sanat olin saanut ennenkin. Nyt kello oli 11.54.
Kirjoittaessani tätä kynäni loppui edellä uuden oltua jo vieressä odottamassa. Sain viime yönä oikoluettua marraskuun aamusivut loppuun, joulu- ja tammikuun odottaessa vielä vuoroaan. Mitä vähemmän olen sivuja kirjoittanut, sitä tiheämpää pränttini on ollut. Liuska päivässä marraskuussa kasvatti saldoa 30:llä.
Kello on 13.36 Pyhän Hengen virvoittaessa edelleen saatuani sen äsken oikolukiessani tekstinkäsittelyohjelmaan kopioimaani kohtaa edeltä. Olin vasta pääsemässä sanoihin 'Kristuksen seurakunta oli kaikkialla niin ahtaalla', kun se tuli kello 13.31.”